Partio on maailman suurin nuorisoliike, johon kuuluu noin 45 miljoonaa partiolaista yli 200 maassa. Suomessa partiotoiminnassa on vuosittain mukana noin 65 000 partiolaista. Lippukunnassamme on tällä hetkellä noin 120 partiolaista. Partiota monipuolisempaa harrastusta saa hakea.
Partio on kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioiden. Partiotoimintaa ohjaa partion maailmanjärjestöjen määrittelemä arvopohja. Partion tavoitteet ja päämäärät pyritään saavuttamaan monipuolisen tekemisen kautta. Kaiken ytimessä on yhdessä tekeminen ja oppiminen. Lue tarkemmin partion arvoista ja ihanteista Suomen Partiolaisten sivuilta täältä.
Partio on toimintaa nuorilta nuorille. Lippukuntamme toimintaan osallistuu viikoittain lähes sata 7–22 -vuotiasta lasta ja nuorta, joille partio on tärkeä harrastus. Yksikään partiolainen ei jää seuraamaan vierestä, vaan kaikki pääsevät mukaan ja tekemään itse. Ryhmät kokoontuvat viikottain ja toteuttavat kokouksissaan partio-ohjelmaan pohjautuvia aktiviteetteja. Aktiviteetit sisältävät luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista, hauskanpitoa tietenkään unohtamatta!
Partio on itsessään varsin edullinen harrastus. Lippukuntamme siirtyi vuonna 2023 kausimaksumalliseen jäsenmaksuun, jonka avulla yksi marraskuussa laskutettava maksu kattaa käytännössä kaikki partiotapahtumat, -retket, -kilpailut, -kokoukset ja -koulutukset. Tähän siirryttiin, jotta voitaisiin välttää turhaa rahaliikennettä ryhmien kautta ja jotta mahdollistetaan partion harrastaminen tasapuolisesti kaikille. Lippukuntamme jäsenmaksu on 60 €, jonka lisäksi partiolaiselta laskutetaan partiopiirin ja Suomen Partiolaisten jäsenmaksut. Näillä katetaan muunmuassa partiovakuutus. Jäsenmaksusta voi hakea vapautusta suoraan Suomen Partiolaisilta taloudellisiin syihin vedoten. Lue tarkemmin jäsenmaksustamme talousohjeestamme, jonne on ladattuna jäsenmaksuohjeen viimeisin versio.